Valioliiga ja sitä edeltänyt Englannin 1. divisioona ovat kiinnostaneet aina. Juniori-ikäisenä ihastuin syystä taikka toisesta Liverpooliin ja se onkin ollut ainoa englantilainen joukkue, jota minun voi sanoa kannattavan. Tosin kannatuksen innokkuusaste on vaihdellut jonkin verran vuosien saatossa, mutta muita joukkueita ei ole tullut tilalle ja Liverpoolin kannatuksesta on jäänyt jäljelle myös Manchester Unitedin inhoaminen.
Katselin reilut kymmenen vuotta pelejä aktiivisesti kaapelikanavien kautta, mutta parin viime vuoden aikana kiinnostus hiukan väljähti ja vuosi sitten jätin tilauksen uusimatta, joten viimeiseen vuoteen olen nähnyt vain kolme Liverpoolin peliä. Viime kaudella päätös oli osittain tietoinenkin, kun kaksi ensimmäistä peliä, jotka näin, päättyivät molemmat Liverpoolin tappioon ja siksi pysyin poissa television äärestä, jotta seuralla olisi mahdollisuus mestaruuteen. Taikausko melkein kannatti.
Kesän MM-kisojen aikana pitämäni blogi sitten innosti jonkin verran taas uuteen kauteen ja ajattelin tällä kaudella seurata hieman enemmän pelejä, pääosin Liverpoolin pelaamia, ja kirjoitella samalla sitten ajatuksia ylös.
Toinen syy ajatusten ylöskirjoittamiselle oli se, että teen ystäväni kanssa vakioveikkausta kimpassa ja ajatusten ylöskirjoittaminen nähdyistä peleistä voi ehkä hyödyntää meitä rivien tekemisessä. Tai sitten ei. Jauhiksen kanssa olemme myös kilpailleet viime vuosituhannen puolelta asti tekemällä ennen kautta rivin, jossa on Valioliigan kuusi parasta, kolme putoajaa ja Championshipin 6 parasta. Jos joukkueen on sijoittanut oikealle kohdalle, esim. mestariksi, niin siitä saa kolme pluspistettä, muuten miinuksia tulee sen verran kuin joukkueen sijoitus heittää ennustetusta. Laitan oman rivini seuraavaan postiin esille.
Tässä siis lyhyesti taustaa ja jatkossa kirjoituksia sitten varmaankin muutaman viikon syklillä ennakkojen perään.
Hieno homma, että laitat ainakin Valioliigaa näkyviin. Kunhan muutama kierros on putkessa, niin laitan tänne kommentteihin likoon omia virityksiä. Pelitietoja on kuitenkin jo vuodesta 2004...
VastaaPoistaVakio-historia menee täälläkin päässä yläasteelle asti. Jo mummoni pelasi aikoinaan, josta lienee tämäkin harrastus on saanut alkunsa : ) Itselläni ei ole suosikkijoukkuetta Valioliigassa, mutta Chelsealla on makein logo. Se siitä...
Valioliiga on yksi ennustettavimmista sarjoista Euroopassa. Lähtökohtana voi pitää sitä, että sarjassa edellä olevalla joukkueella on tilastollisesti yli 50 % todennäköisyys kotivoittoon. Jos kotijoukkueella on etumatkaa enemmän kuin 0,5 pistettä / kierros, on syytä olla todella vahvat perusteet jättää kotivoitto pelaamatta. Tämä ei päde esim. Championshipissa. Tässä piilee kuitenkin herkullinen mahdollisuus: jos em. kaltaisiin peleihin on mahdollista panostaa ajallisesti, niin joukkueiden päivän kunnon ja seurataustojen selvittäminen voi tuottaa makoisia tuloksia vierasvoiton muodossa.
Tuohon kylkeen olen virittänyt ihan oman algoritmin, joten katsotaan miten pätevä se on kauden aikana.