torstai 19. maaliskuuta 2015

Ennustamisen tuska

Olen tässä viime kuukauden tehnyt systeemiä, jolla saisi laskettua todennäköisyyksiä pelin lopputuloksille Pitkävetoa ja Veikkausta ajatellen. Kyseessä kuitenkin ovat aina todennäköisyydet ja jalkapallon kaltaisessa pelissä, jossa yksi maali on iso asia, niin läheskään aina ei mene niin kuin pitäisi. Hyvä esimerkki on viime viikonlopun peli Norwich-Derby, jota kotijoukkue hallitsi mielin määrin, voitti laukaukset 16-3 ja peli päättyi 1-1, kun Norwichin maalivahti hörppäsi yhden omiin. Pitkävedossa tässä kohteessa oli minulla tietysti ykkönen. Systeemin säätäminen kuitenkin jatkuu ja usko ei lopu ainakaan vielä. Toivotaan, että rahat kestävät pidemmälle kuin usko.

Tämän viikon vakiossa Valioliigan kohteet Arsenalia lukuunottamatta vaikuttavat kotivetoisilta. Uuteen nousuun päässyt Aston Villa on tietysti hieman kyseenalainen kohde, mutta voittojen mukanaan tuoma noste kantaa varmasti vielä parin pelin verran, kunnes vastaan tulee kovempi porukka, joka palauttaa taas maan tasalle. Crystal Palace on historiasaldon perusteella ollut yllättävänkin vahva Stokea vastaan myös vieraskentällä, joten se kannattaa huomioida tuota miettiessä.

Championship sen sijaan vaikuttaa yllättävänkin hankalalta Watfordin ollessa se paras vetokohde. Muuten katsotaan taas lauantaiaamuna viime hetken uutiset loukkaantumisista ja säädetään systeemin tuottamaa riviä tuntuman mukaan.